Kirjoittaja
Maxi, Morris & Teve Tämä blogi kertoo kahden kissan ja yhden koiran arjesta ja juhlasta. Hopeahännän Mad Max eli "Maxi" on porukan vanhin, silti vasta 4-vuotias kolli. Maxi on rodultaan norjalainen metsäkissa, ja värinä/kuviointina on punatiikeri. Maxin löytää useimmiten tuolilta tai sohvalta nukkumasta, se on melkoinen unikeko. Toisena kollina on musta pitkäkarvainen kotikissa Morris, joka on 3-v. Morris on aina valmiina leikkimään ja syömään... Narttukoira Kilvan Gyöztes Tevez eli "Teve" on rodultaan mudi, iältään 10kk ja väritykseltään tuhkanharmaa (joskin näyttää mustalta). Lenkillä Teve on energinen ja innokas, mutta kun päästään sisälle, kyllä maistuu uni. Toisinaan tänne kirjoittelee myös kissojen alainen ja Teven emäntä X.
|
20.06.2009 - 19:37
Kirjoittajana X
Nyt on sitten se keskikesä. Harmi vaan että täälläpäin ei vielä kovin hellettä ole ollut, mitä on jo kovasti odotettu.
Teven odotettu ja pelätty ensimmäinen juoksu on alkanut ja ehtinyt jo loppuakin. Juoksu tuli melkein kolme kuukatta myöhemmin kuin olisi pitänyt, mutta tuli kuitenkin. Kesti kolme viikkoa.
Lehmien pihalla ollessa on päässyt Tevekin koittamaan tai itse asiassa harjoittelemaan paimentamista. Sen verran suuria otuksia nuo lehmät, että alussa Teve oli hyvinkin peloissaan, mutta nyt pelko on hävinnyt ja Teve on vain hieman varuillaan, kuten pitääkin. Teve ei vaan uskaltanut haukkua, että saisi liikuteltua lehmiä, joten sille hankittiin kello kaulaan! :D (Sen takia, että jos Teve hyppää jostakin pitkästä heinikosta yllättäen, saattaisi lehmä pelästyä pahastikin ja potkaista)
 Siinä on uusi kaulapanta ja valtava kilikello... :D
Kissoille kuuluu sitä samaa, kuninkaallinen kohtelu ja päivittäinen katkarapuateria pitävät ne tyytyväisinä... ;)
Hyvää kesän jatkoa!
10.05.2009 - 18:38
Kirjoittajana Maxi
Joo, me tiedetään, taaskaan ei oo tullu hetkeen kirjoiteltua, mutta kaikki aika menee nyt sen kesän odottamiseen. Me ollaan jo västäräkkikin nähty, västäräkistä vähäsen. Elikkä nyt me julistetaan itsemme kesätauolle! yritetään kuitenkin edes kerran kuukaudessa jotakin itsestämme kirjoitella :)
Mutta hyvää kesää (taikka sen odotusta) teille kaikille! :)
19.04.2009 - 20:55
Kirjoittajana Teve
Ohops, on kulunut anteeksiantamattoman kauan siitä kun on viimeksi kirjoiteltu. Näin kevään tultua on vain paljon mukavampaa olla pihalla :)
Mitähän kertomisen arvoista nyt on tapahtunut.... Noh, ollaan käyty eläinlääkärillä, koska mulla oli korvatulehdus joka nyt on parantunut ja Maxilla epäiltiin loisia, koska se oli laihtunut ja vilkkuluomet näkyivät jatkuvasti. Nyt Maxi on kuitenkin saanut massaa ja vilkkuluomien syynä on stressi, koska mä muka kiusaan sitä (!). Morris otettiin mukaan varmuuden vuoksi, mutta sillä oli kaikki kunnossa.
Mä oon myös ollut match showssa, en osallistumassa vaan yksinkertaisesti katsomassa ja totuttelemassa. Mä vaan haukuin koko ajan - oli niin monta koiraa, jolle piti vastata!
Noh, ei kai muuta tässä sitten. Ei kuvia tällä kertaa, ja pitää muuten sanoa vielä, että seuraavaankin kirjoitukseen voi kulua taas pitkä aika, sillä just nyt koko karvalauma haluaa vaan nauttia keväästä ja kesän tulosta. Ottakaa siis iisisti kaikki ja nauttikaa aina vaan lisääntyvästä auringonvalosta! :)
|
Maxi, Morris & Teve
Jos olet totaalisen ihastunut norjalaisiin metsäkissoihin, käy ihmeessä Hopehännän sivuilla! (Täällä Maxi ja sisarukset)
Jos totaalinen ihastuminen kohdistuukin mudeihin, käyhän Kilvan kennelin kotisivuilla! (Täällä Teve ja sisarukset)
Ethän kopioi kuvia ja tekstejä ilman lupaa, ethän?
© X
Kävijälaskuri
Edellinen kävijälaskuri stoppasi arviolta n. 6000:n paikkeilla 
Käy myös
Karjatilan blogi:

Näihin me aina silloin tällöin osallistutaan:
|